Mielenkiinnostavaa on hauska sana. Tänään Helsingin kaupunginteatterin ulkomaalaistaustainen ompelijamies esitteli minulle kangasvarastoa, ja hän huomaamattaan yhdisti kaksi suomenkielistä synonyymia. Puhuimme aiheesta High School Musical sekä elokuvina (en tykkää) ja musikaalina (menen katsomaan lauantaina). Hyvin mielenkiinnostavaa.

Tänään olisi pitänyt mennä vahtimaan Arttu-poikaa, mutta työkeikka peruuntui jostain syystä. Koska aikaa oli, kävimme Sonjan kanssa kävelyllä ja ostimme Helgeltä ananaslimua, jo toisen pullon kahden päivän sisään. Henni on selvästi tartuttanut minut.
Tämä ilta menee lähinnä lepäillessä ja syödessä, kuten aina. On se "työelämä" niin rankkaa, varsinkin matkat. Aamulla tosin pääsin kulkemaan Mian kanssa dösällä ja raitiovaunulla, osaan nyt mennä jopa Kallion lukiolle. Iltapäivällä tulin Stellan kanssa.
  Oikeastaan teatterilla on ollut ihan hauskaa. Ensimmäisenä päivänä Sami Uotila käveli ompelimoon ja tuijotin ehkä hieman hämmästyneenä, että mikäs juttu tämä on. Eilen pääsin katsomaan Ivanovin harjoituksia, ja kenties näen joitain muitakin näytelmiä huomenna tai perjantaina. Pääasiallinen toimenkuva minulla on nimilappujen ompelu, miesten kauluspaitojen silittäminen ja pikkutavaroiden järjestely. En kyllä muuten todellakaan osaa silittää kauluspaitoja, ja se järjestelykään ei ole aina niin helppoa - tänään esimerkiksi etsin yli tunnin pareja irtonaisille käsineille. Niitä oli mustia ja valkoisia, pitkiä ja lyhyitä, varmaan toistakymmentä eri kangasta. Eikä siinä siis ollut kuin vasta kaksi laatikollista. Pääasiassa silti on ollut aika rentoa, vähän puuhastelun makua vaaan siinä, että  mitäs tyttö sulle nyt keksittäis.

Maanantaina oli tosi kiva nähdä Vennu pitkästä aikaa. Viimeksi törmättiin sattumalta - kuten tavallista - Ruisrockissa Hanoin keikan aikana. Aika meni kyllä tosi nopeasti ja oli hauskaa, kukaan ei kai koskaan ole tarjonnut minulle Stadissa yhtään mitään. Kahvi oli hyvää, vieläpä Robert's Coffeen latte. Expensive, vaikka olikin leimoilla maksettu. Kiertelimme Kampissa, Forumissa ja asematunnelissa, istuimme F-musiikissa sulkemisaikaan asti. Toivottavasti näemme pian uudestaan.

Olen muuten jäänyt auttamattamatta koukkuun. Virkkuukoukkuun. Aloitin jo toisen työn, vaikka edellinenkin on kesken. Teen sellaisen helpon vaaleanvihreän reikähuivin. Jos muuten on tarvetta kaulaliinoille, huiveille, pipoille tai lapasille, niin ottakaa toki yhteyttä. Käsityökuume ja rahantarve piinaavat aina silloin tällöin, varsinkin kun Riinan vihjeestä eksyin Eerikinkadulle kauppaan nimeltä Helsinki 10.
Oikeasti pitäisi vaan säästää, sillä tahdon ensi kesänä matkustaa far far away.

Huomasin tänään, että Iita (IITAE) oli mainostanut unreal.vuodatus.net -blogia omassa galleriapäiväkirjassaan. Iitan päiväkirja on muuten itsessään harvinaisen kiinnostavaa luettavaa, seuraan sitä jopa ihan aktiivisesti. Iita, miten olisi oma blogi? Mutta siis kiitos, yritän päivitellä tätä, että lukemista riittäisi edes hiukan. Sitä paitsi kirjoittaminen on hauskaa.

Illanjatkoja,

xxx